Elo osti Exilion Real Estate 1 Ky:n osuudet

3.1.2018

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo osti 2.1.2018 toteutetulla kaupalla Kevan ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen osuudet Exilion Real Estate 1 -kommandiittiyhtiöstä. Kaupan myötä yhtiön omistus siirtyi kokonaan Elolle ja Elon sijoituksen arvo nousi noin 250 miljoonaan euroon. Ennen kauppoja Elon omistusosuus Exilion Real Estate 1 Ky:ssä oli noin 55 prosenttia.

Exilion Real Estate 1 Ky omistaa kolme toimitilakiinteistöä, jotka sijaitsevat Helsingin keskustassa ja Ruoholahdessa. Kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on noin 50 000 neliömetriä koostuen toimisto-, hotelli- ja liiketiloista. Yhtiö jatkaa vastuullista sijoitustoimintaansa keskittyen suuriin riskitasoltaan maltillisiin toimitilakohteisiin.

”Vuonna 2007 perustetun Exilion Real Estate 1 Ky:n 10-vuotinen sijoitustoiminta on ollut menestyksekästä. Olemme tyytyväisiä mahdollisuuteen kasvattaa omistustamme yhtiössä ja jatkaa sen erinomaisen kiinteistösalkun aktiivista kehittämistä Exilionin sitoutuneen ja osaavan organisaation kanssa”, kertoo johtaja Timo Stenius Elosta.

Yhtiön hallinnoinnista vastaa Exilion Management Oy, joka on suomalaisten instituutioiden omistama kiinteistösijoitusten hallinnointiin erikoistunut yhtiö. Exilion Real Estate 1 -kommandiittiyhtiön lisäksi sen vastuulla ovat Turussa kauppakeskus Hansaa hallinnoiva Kauppakeskus Hansa Ky sekä hotelleihin sijoittava Exilion Asemahotellit Ky, joka rakennuttaa Helsingin päärautatieasemalle VR:n pääkonttorin tiloihin 500 huoneen hotellin ja Pasilaan Tripla-hankkeeseen kuuluvan 430 huoneen hotellin.

Lisätietoja:
Johtaja Timo Stenius, timo.stenius@elo.fi

Exilion on suomalaisten instituutioiden omistama kiinteistösijoitusten hallinnointiin erikoistunut yhtiö. Yhtiö hallinnoi pääkaupunkiseudun toimitilakohteisiin sijoittavaa Exilion Real Estate 1 -kommandiittiyhtiötä, Turussa Hansakorttelin kauppakeskusta hallinnoivaa Kauppakeskus Hansa -kommandiittiyhtiötä sekä hotelleihin sijoittavaa Exilion Asemahotellit kommandiittiyhtiötä. Exilionin kiinteistöjen markkina-arvo on noin 450 miljoonaa euroa. www.exilion.fi

Hae lisää luettavaa