Elo suurimmaksi omistajaksi kauppakeskus Jumbossa

 

Työeläkeyhtiö Elo osti 28.2.2019 toteutetulla kaupalla kanssaomistajansa Unibail-Rodamco-Westfieldin osuuden kauppakeskus Jumbosta. Kaupan jälkeen Elo omistaa koko kauppakeskuksen lukuun ottamatta hypermarkettien tiloja. Elo ja sen edeltäjäyhtiöt ovat olleet mukana sijoittajina Jumbossa sen rakentamisesta lähtien. Kaupan arvo on yli 200 miljoonaa euroa.

– Jumbo on jo nyt merkittävä alueellinen keskus ja sen lähialueet ovat edelleen kehittymässä voimakkaasti Vantaan kaupungin panostaessa ympäröiviin alueisiin. Jumbon pohjoispuolella sijaitsevalle Aviapoliksen alueelle on tulossa merkittävissä määrin uutta asuinrakentamista ja se on Suomen nopeimmin kasvava työpaikka-alue, kertoo Elon listaamattomista sijoituksista vastaava johtaja Timo Stenius.


Jumbo on yli 400 miljoonan euron vuosimyynnillä Suomen suurin kauppakeskus ja se on säilyttänyt asemansa Suomen eniten myyvänä kauppakeskuksena jo useita vuosia peräkkäin. Kauppakeskuksessa on 85 000 neliötä vuokrattavaa liiketilaa, ja vuosittainen kävijämäärä on noin 12 miljoonaa.

– Parhaillaan pääkaupunkiseudun kauppakeskusmarkkinoilla tapahtuu paljon ja uusien avausten myötä kilpailu on kiristynyt. Aktiivisella johtamisella ja pitkäjänteisellä kehittämisellä parhailla kauppakeskuksilla on hyvät mahdollisuudet vastata kuluttajien muuttuviin vaatimuksiin sekä vähittäiskaupan muutokseen, Stenius arvioi.

Vuosi 2018 oli Jumbolle menestyksekäs, eikä tiukentuvalla kauppakeskusten kilpailulla ollut vaikutusta Jumbon kävijämääriin tai myyntiin. Asiakkaita palvelee yli 100 liikettä ja myös tänä keväänä aukeaa useita uusia liikkeitä. Yhdessä vieressä sijaitsevan Viihdekeskus Flamingon kanssa kokonaisuus muodostaa Suomen monipuolisimman palvelukokonaisuuden.

Kauppakeskukset ovat tärkeä osa Elon kiinteistösalkkua. Näissä sijoituksissa keskitytään parhaisiin kauppakeskuksiin, joilla on valmiudet vastata muuttuvan vähittäiskauppamarkkinan haasteisiin. Jumbon lisäksi Elo omistaa noin 25 prosenttia kauppakeskus Sellosta sekä osuuksia muista kauppakeskuksista.

Lisätiedot:

Timo Stenius, johtaja, Elo, puh. 020 703 5339, timo.stenius(a)elo.fi

Elo on yksi Suomen suurimmista kiinteistönomistajista ja vuokranantajista. Omistamme yli 7 000 vuokra-asuntoa ja toimitilaa yhteensä yli 600 000 m2. Suosimme kohteita, jotka sijaitsevat sujuvien julkisen ja kevyen liikenteen yhteyksien varrella, tiiviisti yhdyskuntarakenteeseen liittyvissä kaupunkikeskustoissa sekä liikenteellisissä solmukohdissa. Vastuullisuus on keskeinen osa Elon päivittäistä kiinteistösijoitustoimintaa. Olemme sitoutuneet vähentämään omistamiemme kiinteistöjen energiankulutusta vähintään 7,5 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. www.elo.fi/toimitilat


Hae lisää luettavaa