Elon osittain omistama Agore Kiinteistöt kasvattaa salkkuaan kahdella kauppakeskuksella

3.5.2018

Agore Kiinteistöt on ostanut 30.4.2018 tehdyllä kaupalla kaksi kauppakeskuskiinteistöä Barings Real Estaten hallinnoimalta rahastolta. Ostetut kohteet ovat kauppakeskus Revontuli Rovaniemellä sekä kauppakeskus Galleria Lappeenrannassa. Kohteiden yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 33 500 m2 ja kumpikin keskus on rakennettu vuonna 2007. Toteutetun kaupan myötä Agoren kiinteistöportfoliossa on kaksitoista kohdetta yhteisarvoltaan n. 220 milj. €. Agore Kiinteistöt on Elon, Ruotsin valtion eläkerahasto Första AP-fondenin (AP1) ja Trevian Asset Management Oy:n omistama kiinteistösijoitusyhtiö.

”Agore Kiinteistöjen toiminta on alkanut vahvasti onnistuneilla vuokrauksilla ja aktiivisilla kehitystoimenpiteillä. Erityisesti vuokranantajan paikallinen läsnäolo on yksi Agoren vahvuuksista. Nyt toteutetut uudet sijoitukset sopivat erinomaisesti Agoren strategiaan ja vahvistavat yhtiön asemaa merkittävänä liikekiinteistöjen omistajana”, kertoo Elon kiinteistösijoitusjohtaja Kati Kniivilä.

”Olemme iloisia voidessamme lisätä Revontulen ja Gallerian salkkuumme. Kauppakeskukset ovat moderneja ja niiden vahvat vuokralaisbrandit ja sijainnit kaupunkiensa kaupallisissa ytimissä mahdollistavat kohteiden kehittämisen aktiivisen paikallisen manageerauksen avulla. Agoren tarkoituksena on tarjota parhaita keskustasijainteja ja tavoitteenamme on luoda omistamistamme kiinteistöistä keskustojen viihtyisiä olohuoneita ja tapaamispaikkoja, joissa on mielenkiintoisia liikkeitä, ravintoloita ja muita aktiviteetteja”, kertoo Agoren liiketoiminnasta vastaava johtaja Maria Söderman Trevianista.

Agore Kiinteistöt on vuonna 2017 perustettu ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon, Ruotsin valtion eläkerahasto Första AP-fondenin (AP1) ja Trevian Asset Management Oy:n omistama kiinteistösijoitusyhtiö, joka sijoittaa pääasiassa Helsingin ulkopuolelle muihin Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Agore keskittyy erityisesti kaupunkien ydinkeskustoissa sijaitseviin liike- ja toimistokiinteistöihin. Agorella on merkittävät resurssit lisäsijoituksiin, jotka mahdollistavat portfolion kasvattamisen yli 400 milj. € kokoon. Trevian Asset Management vastaa yhtiön operatiivisesta toiminnasta.

Lisätietoja:
Maria Söderman, p. 050 549 7490, maria.soderman@trevian.fi
Sami Juutinen, p. 040 484 7487, sami.juutinen@trevian.fi
Kati Kniivilä, p. 040 518 6931, kati.kniivila@elo.fi

Hae lisää luettavaa