Kampin Huippu on laadukas toimistotalo – uusi edustustila valmis

/ Toimitila-artikkeli / Case-esimerkki

Kampin Huippu on korkealuokkainen, koko korttelin kattava toimistotalokokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa. 

Kampin Huippu on korkealuokkainen, koko korttelin kattava toimistotalokokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa. Kolmesta eri aikakauden rakennuksesta koostuva Kampin Huippu palvelee vuokralaisia uudistuneena. Korttelin vanhin rakennus, alkujaan Frenckellin perinteikäs kirjapainotalo, on nyt yhdistetty kiinteäksi osaksi Kampin Huippua. Rakennuksen viime vuosikymmeninä toimistokäytössä olleet tilat on uudistettu kokonaisuudessaan niin ilmeeltään kuin talotekniikaltaankin. Uudistus kattaa myös kattokerroksen upeat edustustilat ja katutason liiketilan. Kampin Huipussa historia on tuotu tähän päivään. 

Uudistuksen jälkeen Elon omistamassa Kampin Huipussa yhdistyvät v. 1923 rakennettu KOy Kampinmäki (ent. kirjapaino) Kansakoulukadulla, v. 1956 rakennettu Kampintalo Urho Kekkosen kadulla ja v. 1987 rakennettu KOy Annankatu 32 yhdeksi toimistotaloksi sisäkautta avattujen kulkuyhteyksien avulla. Nimensä mukaisesti Kampin Huippu sijaitsee mäen päällä, ja ylimmistä kerroksista avautuvat merinäköalat kattojen välistä. Keskeinen sijainti, laadukkaasti uudistetut muuntojoustavat tilat ja toimistotalon palvelut lounasravintoloineen ilahduttavat Kampin Huipun vuokralaisyrityksiä.

Kulkuyhteydet sisäkautta myös kerroksittain

Kampin Huipun kiinteistökehityshanke on edennyt vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa peruskorjattiin kaksi rakennusta avaamalla kulkuyhteydet rakennusten välille sisäkautta ja hissiyhteys Forumin parkkihalliin. Kiinteistökokonaisuuden keskellä palvelee iso lounasravintola, ja vieraat vastaanotetaan valoisassa sisääntuloaulassa. Vastavalmistuneessa uudistuksessa Kansakoulukadun rakennukseen on avattu sisäkulkuyhteydet ja esteettömät pääsyt kerroksiin Kampin Huipun päähissillä. Kerrostasoiset yhteydet mahdollistavat sen, että vuokralaisyritykset voivat laajentaa tilojaan myös horisontaalisesti, kuten Lääkärikeskus Aava on tehnyt. 

Suunnittelukonseptina Industrial Design

Kampin Huipussa yhdistyvät erinomainen sijainti Kampin metroaseman vieressä ja perinteet yli vuosikymmenten. Kirjapainosiiven uudistuksessa kunnioitettiin sekä sijaintia että rakennuksen teollista historiaa. Tavoitteeksi asetettiin aikaa kestävä konsepti, joka puhuttelee vuokralaisia tulevinakin vuosina ja vain paranee vanhetessaan. Vuokrattavaa pinta-alaa on noin 350 neliötä jokaisessa uudistetun siiven kerroksessa.


Uusittavien tilojen suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Jaakkolan tiimi, johon kuuluivat arkkitehdit Nina Sevón ja Matias Virkamäki ja sisustusarkkitehti Milla Björk-Vartiainen. Konseptin kantava ajatus on Industrial Design, mikä näkyy rakenteellisina ratkaisuina ja kirjapainon vanhoihin tiloihin sopivassa graafisessa ilmeessä. Sisäkatot on osin avattu rakenteisiin asti ja talotekniikkaa jätetty näkyville, samoin kuin paksut pilarit keskellä tiloja. Uusi LVIA-järjestelmä hyödyntää automaatiota ja siinä ovat erikoisratkaisuna kerroskohtaiset ilmanvaihtokoneistot.

– Lähdimme toteuttamaan uudistuksessa raikkaan rouheat tilaratkaisut ilmeineen. Jo nyt näemme, että tehdyt ratkaisut puhuttelevat vuokralaisia, sillä uudistettu kirjapainosiipi on kokonaan vuokrattu, kertoo projektijohtaja Antti Pyötsiä Elolta.

Korkealaatuiset pintamateriaalit – muuntojoustavat tilat

Teollinen tilailme näkyy esille jätetyssä betonirungossa, säilytetyissä graniittilattioissa sekä mustakehyksisissä lasiseinissä, joiden avulla toimitilat ovat jaettavissa työ- ja kokoushuoneiksi. Pehmeyttä tiloihin tuovat tekniset, kierrätetystä materiaalista valmistetut palamattoratkaisut. Rauhallinen värimaailma mahdollistaa yrityskohtaiset ilmeratkaisut. Kunkin toimitilan korkealaatuiset keittiötilat on istutettu syvennykseen päätyseinällä. Saniteettitiloissa jatkuu rouhean tyylikäs ilme mustine hanoineen ja puukomposiitista valmistettuine pesualtaineen. Työmatkapyöräilijöitä varten on jokaisen toimistokerroksen yhteen wc-tilaan suunniteltu suihkunurkkaus. 

Kattokerroksen kokous-, edustus- ja saunatilat suomalaista designiä

Yhdeksännen kerroksen rauhassa ovat tyylikkäät kokous- ja edustustilat, jotka muuntuvat kalustukseltaan päiväkäytöstä iltatilaisuuksiin. Tilailme laadukasta tammiparkettia myöten rakentaa laadukkaan boutique-hotellin tunnelmaa. Isompi ja pienempi neuvotteluhuone ovat yhdistettävissä yhdeksi tilaksi. Hyvin varusteltu keittiötila astioineen palvelee niin lounasbuffetissa kuin cocktailtarjoiluissa.


 Edustuskerroksen tiloja täydentää 24-metrinen lasikaiteinen terassi, josta avautuvat huikeat näkymät yli kattojen. 

Tilat on kalustettu kotimaisilla design-huonekaluilla, osin tilaan räätälöidysti. Isomman tilan katseenvangitsija on hienopuuseppäyritys Nikarin toteuttama pitkä tamminen kokouspöytä. Laadukkaat Lepo Boa -tuolit on valittu tarkoin, jotta ne soveltuvat sekä kokoustuoleiksi että rentoihin iltatilaisuuksiin. Tilaa kiertävät mukavat sohvat. Wanted Interiorin mattojen graafisuus tuo ilmettä. Lift Lift  -apupöydät nousevat 106 cm:ään asti toimien cocktailtilaisuuksissa ja sohvapöytinä. 

Myös sauna-, pukuhuone- ja saniteettitilat on toteutettu korkeatasoisesti. Ikkunallinen leveälauteinen sauna avaa näkymät kaupunkimaisemaan. Pukuhuoneessa jatkuu saunatilojen rauhoittava tunnelma.  Saniteettitilojen puukomposiittiset pesualtaat ovat Woodion kotimaista suunnittelua. 

– Pyrimme tuomaan edustustiloihin hienostunutta elämyksellisyyttä niin, että niissä säilyy Industrial-konseptin tunnusomaisuus. Kalusteet edustavat pääosin kotimaista designiä. Toiminnallisuus ja laatu yksityiskohtia myöten viimeistelevät tilakokemuksen, kertoo sisustusarkkitehti Milla Björk-Vartiainen Arkkitehtitoimisto Jaakkolalta.


Hae lisää luettavaa