Sello on Vuoden paras kauppakeskus 2019

Elon osittain omistama kauppakeskus Sello on valittu Vuoden parhaaksi kauppakeskukseksi NCSC Awardseissa 8.10.2019. Kauppakeskusta pidettiin kilpailuarvioinnissa suunnannäyttäjänä ja erityisesti vastuullinen kehittäminen ja energiataloudellisuus sai kiitosta. 

Kilpailussa otettiin huomioon useita eri osatekijöitä. Kilpailun tuomariston perusteluina oli muun muassa Sellon määrätietoinen kehittäminen vastaamaan markkinan rakennemuutosta sekä asiakkaiden tarpeita ja toiveita.

Tuomaristo nosti erityisesti esiin Sellon aseman kiinteistöalan rohkeana suunnannäyttäjänä vastuullisessa kehittämisessä ja energiataloudellisuudessa. Kauppakeskuksessa toimii muun muassa virtuaalivoimalaitos; katolla on 2 500 aurinkopaneelia, parkkihalliin on sijoitettu akusto sekä käytössä on energian älykäs automaattinen ohjaus.

Sello saavutti Euroopan ensimmäisenä kauppakeskuksena toiminnan aikaisen LEED EB PLATINUM -tason ympäristöluokituksen jo vuonna 2015. Kauppakeskus Sellon omistavat Elo, Ilmarinen ja KEVA.

Kilpailun voiton myötä Sello edustaa Suomea ensi keväänä Pohjoismaiden parhaiden kauppakeskusten välisessä kilpailussa.

 

Nordic Council of Shopping Centers (NCSC) on kauppakeskustoimialaa Pohjoismaiden markkinoilla edustava organisaatio. Vuonna 1986 perustetulla NCSC:llä on noin 1 200 jäsentä Tanskasta, Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Islannista ja muista Euroopan maista.

Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja se on Suomen toiseksi suurin kauppakeskus. Sellossa on lähes 170 liikettä ja palvelua. Kävijöitä Sellossa on vuosittain 24 miljoonaa ja kokonaismyynti vuodessa on noin 400 milj. euroa. Sellon omistavat Keva, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. 

Hae lisää luettavaa