Yhteinen olohuone Pitkänsillan kupeessa

 

Kasvuyritys Verto Analytics muutti teknologiakampukselta keskelle kantakaupungin kuhinaa. Merimaisemilla, pingispöydällä ja omalla oluthanalla varustettu toimisto on niin viihtyisä, ettei kenelläkään ole kiire kotiin.

Puolimatkassa Hakaniemen hallia ja Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa on 70 hengen startup-yritys Verto Analyticsin toimisto: valoisa, viherkasvien ja pehmeän kokolattiamaton hallitsema tila, jossa kengät jätetään eteiseen ja palaverit pidetään yhtä luontevasti neuvottelutiloissa kuin sohvan tai pingispöydän ääressä. Seinälle ryhmitellyt, hyväntuuliset polaroid-kuvat kertovat kasvuyrityksen työntekijöiden olevan kansainvälinen, turhia pönöttämätön porukka.

Vuonna 2013 perustetun Verto Analyticsin media- ja yleisömittauspalvelu tarjoaa yksityiskohtaista analytiikkaa mobiililaitteilla viihtyvien kuluttajien käyttäytymisestä. Tuotekehitys tapahtuu Suomessa, mutta päämarkkina-alue on Pohjois-Amerikka: asiakkaisiin lukeutuvat mm. Google, Netflix, Spotify ja Intel. Keväällä 2018 Otaniemen Innopolista Pitkänsillanrantaan muuttanut Verto sai vapaat kädet visionsa toteuttamiseen: pienten toimistokoppien hallitsema kerros muuttui avaraksi ja moderniksi tilaksi, joka joustaa helposti muuttuvien tarpeiden mukaan.

– Laitoimme kaiken uusiksi. Halusimme paljon yhteistiloja, joissa voi nopeasti istua screenin ääreen ilman, että tarvitsee varata neukkaria. Palaverihuoneita ja rauhallisia tilojakin löytyy, sekä tiimikohtaiset työhuoneet, mutta koko toimisto on oikeastaan yhteinen hengailupaikka. Keittiöstä voi hakea laatukahvin tai vaikkapa lasillisen paikallista artesaaniolutta, ja pidämme täällä usein myös tapahtumia. Työntekijöiden perheet ja lemmikit ovat myös tervetulleita mukaan töihin, kertoo Verto Analyticsin hallintojohtaja Meri-Tuuli Kupiainen.

Helppo sijainti sekä palveluiden ja kulkuyhteyksien kattava tarjonta lisää toimiston vetovoimaa niin nykyisten kuin ehkä tulevienkin työntekijöiden näkökulmasta.

– Kävelyetäisyydellä on kymmeniä lounaspaikkoja, mahtavia olutbaareja, yliopisto, kasvitieteellinen puutarha, Hakaniemen halli, metro, ja kaupunkipyöräasemat. Pidämme palavereita myös laiturilla, puistoissa ja kävellen Töölönlahtea ympäri. Kesällä osa porukasta tuli vesijetillä töihin! Mikä mahdollisuus, nauraa Kupiainen.

Loistavan sijainnin lisäksi Vertoon teki vaikutuksen vuokranantajan innostunut, yrittäjähenkinen asenne ja mahdollisuus suunnitella uniikki työympäristö.
– Olemme saaneet vapaat kädet ja mahtavaa tsemppiä omannäköisten tilojen toteuttamiseen. Joustavuus ja henkilökohtaisuus tekevät tästä aitoa kumppanuutta, Kupiainen kiittää.

Aitoa kumppanuutta
”Meihin teki vaikutuksen vuokranantajan yrittäjähenkinen asenne: olemme saaneet vapaat kädet ja mahtavaa tsemppiä omannäköisten tilojen toteuttamiseen. Joustavuus ja henkilökohtaisuus tekevät tästä aitoa kumppanuutta.”

Meri-Tuuli Kupiainen, hallintojohtaja, Verto Analytics  


 

Hae lisää luettavaa